Henkilökohtaiset työkalut

Yksilötapaamiset / omat kokemukset 8.4.2008

Avoin.org

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Näiden tapaamisten tarkoituksena oli herätellä ihmisiä todelliseen tilanteeseeseen, jossa Digitaalisen viestinnän (kuulin juuri, että tämä on virallinen nimi ;) nyt on. 


Oma kokemukseni on se, että nyt mahdollisesti lähti jotain muutosvoimia käyntiin. Reaktiot esimerkiksi esittämiini syksyn resursseihin liikkuivat järkyttyneestä hämmentyneeseen, joten uskoisin, että kokonaistilanne ei edes ollut kaikille milläänlailla selvillä. Tapaamisten edetessä myös maanantain kokonaisilme alkoi selvitä ja (ainakin vielä) uskon, että maanantaina saamme toiminnan suunnittelua konkreettisesti eteenpäin. Olen ajatellut, että jakaisin porukan kolmeen suunnitteluryhmään:

  1. konkreettisen opetuksen suunnittelu
  2. yhteisen OPSin opetusmallin suunnittelu (milloin ja missä)
  3. tapaamisten ja kokousten käytäntöjen ja toimintaehdotuksen suunnittelu