Henkilökohtaiset työkalut

Yksilötapaamiset / omat kokemukset

Avoin.org

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tapaamiset Stadiassa olivat tunnelmaltaan hieman erilaisia. Lähes kaikki stadialaiset olivat tietoisia esim. syksyn resurssiongelmista. Suhtautuminen syksyyn oli myös ehkä positiivisempi, koska asenne oli pikemminkin sellainen, että vaikka resursseja on vähän, niitä on kuitenkin tämän hetkistä enemmän. Osan kanssa jo myös mietimme, mikä ryhmä olisi kenellekin paras maanantain tapaamisissa.

Myös näissä keskusteluissa nousi hyviä uusia näkökulmia ja pohdittavia asioita esiin, kuten tutorointi ja aikuiskoulutus suhteessa eri opetuspaikkoihin.