Henkilökohtaiset työkalut
Näkymät
Parvimainen rakenne
Avoin.org
Sisällysluettelo |
Seuraaminen ja solmutyöskentely parvissa
Holoptisesti toimivat yksilöt ja ryhmät muodostavat parvimaisia rakenteita. Parvimainen rakenne on ihmisistä koostuva ajan myötä muuttuva kokonaisuus, jossa ihmiset seuraavat muiden toimintaa. Kutsun parviksi tällaisia holoptisia toimintaklustereita, joilla on parvimainen rakenne. Parvimainen rakenne muodostuu ihmisten omien seurantayhteyksien kautta eli parvessa jokainen yksilö ei välttämättä seuraa kaikkien muiden toimia vaan he voivat itse valikoida itseään kiinnostavat kontaktit ja toiminta-alueet. Koska parvimainen rakenne on holoptisen toiminnan seurausta, kuka tahansa voi itse päättää kenen toimia seuraa. Näin ollen parvimaiset rakenteet voidaan nähdä yksilöiden omien valintojen kautta rakentuvina ad hoc -verkostoina. (Vrt. esim. Huberman, Romero & Wu 2009.)
Kuvio X. Parven ad hoc -seurantaverkosto
Yhteistoiminta parvimaisissa rakenteissa on solmutyöskentelyä, jossa jonkin tarpeen ilmetessä kootaan tarvittavat yksilöt toimiman yhdessä. Solmutyöskentely on aina ajallisesti rajattua ja tiettyyn tarpeeseen tai tavoitteeseen sidottua toimintaa. Solmutyöskentelyryhmän olemassaolo päättyy sen jälkeen, kun sen toiminta loppuu. (Engeström 2008,199-233). Holoptisessa toiminnassa toisiaan etäisesti seuraavat ihmiset tai ryhmät voivat hetkellisesti löytää yhteisen toiminnan kohteen tai tavoitteen, jonka ympärille muodostuu yhteistoimintaa rajoitetuksi ajaksi. Prosessin päättyessä (joko onnistuneesti tai epäonnistuneesti) yhteistyöliitokset purkautuvat ja siirrytään aktiivisesta solmutyöskentelyvaiheesta takaisin parvimaiseen seurantavaiheeseen. Parvet muodostavat itseään muokkaavan, seuraavan ja reflektoivan systeemin, joka muistuttaa Knorr Cetinan flow-arkkitehtuuria (ks. Knorr Cetina 2003).
Kuvio X. Solmutyöskentely parvimaisen rakenteen sisällä. Eri väreillä merkatut yhteistyöliitokset ovat hetkellisesti aktivoituneet yhteistyöhön. Valkoisella väritetyt yksilöt ainoastaan seuraavat aktiivisten osaryhmien toimintaa omien kiinnostuksenkohteidensa mukaan itse muodostamansa ad hoc -verkoston kautta. Aktiivisen solmutyöskentelyn jälkeen yhteistyöliitos avautuu ja toimijat siirtyvät seuraamaan muiden toimintaa tai aloittavat uuden solmutyöskentelyn uudessa yhteistyöliitoksessa.
Holoptinen toiminta muodostaa parvia, jotka muokkaavat ja muuttavat itse itseään seuraamisen ja solmutyöskentelyn kautta. Parvet muodostavat myös mahdollisesti globaaleja toimintakokonaisuuksia, joissa ideat, tiedot, toiminta ja yhteistyö on potentiaalisesti kaikkien nähtävissä. Tällaisia monikansalliset parvet ovat yleensä käyttäjämääriltään massiivisia ja siksi niiden toiminta on erittäin haaroittunutta ja nopeatempoista. Wikimedia-säätiön eri projektit ja niiden eri kieliversiot ovat hyvä esimerkki tällaisesta jättimäisestä parvimaisesta rakenteesta. On kuitenkin syytä huomata, että holoptista toimintaa ja parvimaisia rakenteita voidaan synnyttää myös huomattavasti pienemmässäkin mittakaavassa. Yksittäinen ihminen voi toimia holoptisesti ja pienikin ryhmä isommassa organisaatiossa voi synnyttää ympärilleen parvimaisen rakenteen.
Yksilön autonomia
- ihmiskäsitys
- avoimuus ja moraalinen näkymätön käsi
- autonomisuus
Toimittaessa holoptisesti parvissa yksilöllä tulisi olla riittävästi määräys valtaa omaan työhönsä. Yksillä tulee olla mahdollisuus omien seurantaverkostojensa rakentamiseen ja seuraamiseen. Nämä yksilön verkostot voivat olla organisaation sisäisiä, niiden välisiä, toisistaan erillisiä tai osittain päällekkäisiä. Yksilön tulisi voida toimia itsenäisesti ja päättää mihin osaprosesseihin hän osallistuu. Hänellä pitää voida vaikuttaa omaan työkuvaansa ja eri prosesseihin antamiensa työpanosten kokoon ja kestoon.
- keinot
- määrittelemätön työaika
- työn kohteen helppo vaihtaminen
Rakenteen muutosvapaus
- toimintarakenne "ajelehtii" ja sen pitäisikin antaa muovautua (vrt.. Ciborra & Hanseth 2000).
- parvimainen rakenne elää, seuraa itseään, reflektoi, mukautuu ja kehittyy (vrt. Knorr Cetina 2003).
- käytettävä teknologia tulee olla helposti, käyttäjien muokattavissa
- mahdollistaa käytön kehittelyn haarautumisen ja muokkauksen eri toiminnallisten kokonaisuuksien vaatimusten mukaisiksi
- käytettävää teknologiaa pitää voida vaihtaa tai siihen pitää voida yhdistää helposti muita palveluita ja järjestelmiä
- eri toiminta vaatii erilaiset välineet
- kokeilut on helpompi tehdä olemassa olevilla palveluilla
- --> vaatii kontrollin höllentämistä (Ciborra & Hanseth)
- parvien toiminnassa käyttökulttuurien kehittyminen ja niihin panostaminen tärkeää (Kokkonen)
- pysyvä tai vaikeasti muutettava osa toimintaa
Digitaalisuus + holoptinen toiminta = parvimainen rakenne
Kuvio X. Digitaalisuus + holoptinen toiminta = parvimainen rakenne.




