Henkilökohtaiset työkalut

Digimedian yhteiskehittelyn työsuunnitelma ja aikataulu

Avoin.org

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suunnitelma tarkentuu kevään kuluessa.


Sisällysluettelo

1. yhteistapaaminen / helmikuu (kesto maks. 2 h)

  • Tutustuminen toisiin
  • Lähtötilanteen selvittäminen
    • kaksi toimipistettä (Arabianranta / Tikkurila)
    • yhteinen OPS (vuodesta 2008 alkaen)
    • mahdollisuus myös aiempien vuosikurssien opetuksen osittaiseen yhdistämiseen (esim. vaihtoehtoiset kurssit)
    • koko ryhmä osaa keskimääräistä paremmin käyttää tietotekniikkaa ja nettiä
  • Alustava tavoite
    • uusi ryhmä / yhteisö (Digimedian porukka)
    • läpinäkyvys ja saavutettavuus (keskustelun ja toiminnan siirtäminen mediaan, jotta ne eivät olisi paikkasidonnaisia)
    • yhteiskehittelyn idea (uusien toimintatapojen löytäminen yhdessä)
    • kaikkien kiinnostuneiden mukaan ottaminen yhteiskehittelyyn (myös ulkopuoliset tahot)
    • liikkumistarpeiden vähentäminen toimipisteiden välillä
  • Alustava toimintaidea
    • toiminnan siirtäminen vahvasti avoimeen sosiaaliseen mediaan
    • avoimen toiminnan esteet (henkiset ja muut)
      • uuden toimintakontekstin (Metropolian) aiheuttamat muutospaineet
      • avoimen toiminnan hyötyjen tunnistaminen
      • avoimuuden rajojen pohtiminen
    • toiminnan avaaminen Digimedian ja Metropolian ulkopuolelle
    • ulkopuolisten parempi pääsy tietoon ja toimintaan, antaa Digimedialle lisää aivopotentiaalia
    • parhaiden ja toimivimpien toimintatapojen löytäminen erilaisten olemassa olevien ohjelmistojen ja palvelujen kokeilun kautta (myöhemmin mahdollisesti oma muokattu ohjelmistot tms.)
    • kaikenlainen (hajanaistenkin verkostojenkin) yhteistyö helpottuu (vrt. intranetit)
  • Keskustelua aiheesta
    • ideasta keskustelu
    • päätös yhteiskehittelyn aloittamisesta
      • sitoutuminen
    • mahdollisia ohjelmistoja
    • mahdollisia testitoimintoja (esim. OPS-työ, opettajien kokoukset, yhteisten kurssien suunnittelu...)
  • esiselvitystä seuraavaan kertaan
    • testitoiminnan aloittaminen (esim. omista työnkuvista lähtien, eri opetusalueiden yhteisseuraaminen, OPS-työ, opettajankokoukset, yhteiskurssien järjestäminen)
    • jokaiselle jokin pieni itseä kiinnostava asia (esim. sopivien pilottien miettiminen tai ohjelmistojen pohtiminen)
    • henk. koht. tapaamisten sopiminen


2. testejä, tapaamisia ja keskustelua

  • tapaamisia henk. koht., joissa keskustelua toimintatavoista, piloteista ja ohjelmistoista
  • jatkuva keskustelu jne. jossain web-palvelussa (esim. wiki / jaiku / skype)


3. yhteistapaaminen / maaliskuu (kesto maks. 2 h)

  • Aiemman tapaamisen purku
    • aiemman tapaamisen herättämät ajatukset ryhmässä (ideat, pelot, epäilykset, mahdollisuudet jne.)
  • Yhteisen tavoitteen aukikirjoittaminen
  • Alustavan toimintaidean hahmottelu
    • pilottitoiminnot
    • kokeiltavat ohjelmistot ja palvelut
  • testiryhmän/-ryhmien luominen
    • jokainen testiryhmäläinen sitoutuu yrittämään valittuja ratkaisuja mahdollisimman paljon
    • jokainen testiryhmäläinen kirjaa ylös omia kokemuksiaan
    • ryhmät esittelevät omia kokemuksiaan seuraavassa kokouksessa
  • henk .koht. tapaamisten sopiminen


4. testejä, tapaamisia ja keskustelua

  • testiryhmien testit
  • oma rooli: vahvasti mukana testien seuraamisessa, ohjauksessa, kehittelyssä ja suunnanmuutoksissa
    • omat huomiot wikiin
  • tapaamisia henk. koht., joissa keskustelua toimintatavoista, piloteista ja ohjelmistoista
  • jatkuva keskustelu jne. jossain web-palvelussa (esim. wiki / jaiku / skype)


5. yhteistapaaminen / huhtikuu (kesto maks. 2 h)

  • testien purku
  • kokemuksista keskustelu
  • toimintatavoista keskustelu
  • kokonaisideasta keskustelu
  • testien jatkamisesta / uusien testien aloittamisesta sopiminen


6. testejä

  • testien jatkamienn / uusien testien aloittaminen
  • oma rooli: vahvasti mukana testien seuraamisessa, ohjauksessa, kehittelyssä ja suunnanmuutoksissa
    • omat huomiot wikiin


7. yhteistapaaminen / toukokuu (maks. 2 h)

  • saavutetut tulokset
  • saavutetut kokemukset
  • syksyn yhteistoiminnasta sopiminen


6. yhteistapaaminen / elokuu (kesto maks. 2 h)

  • kevään tapahtumien kertaus (kaikilla kesäloma välissä niin on voinut juttu vähän unohtua)
  • testien purku (onko eroja tai muutoksia)
  • toiminnan aloittaminen avoimessa sosiaalisessa mediassa
  • keskustelu opiskelijoille ja ulkopuolisille tiedottamisesta / näiden mukaan ottamisesta